19. toukokuuta 2015

Toukokuun touhuja


 
 













 
Niin se vaan on toukokuukin hurahtanut aivan kuin huomaamatta. Koko kuukauden on odottanut että milloinkahan se kevät alkaa ja tulisi lämpimiä, touhukkaita kevätpäiviä. Niin vaan on saanut odotella!
Tuntuu että tässä kuussa aurinko on antanut odotuttaa itseään oikein kunnolla.
 
Viikonloppuna saimme vieraita ja esikoinen päätti kokeilla pavlovaa. Herkullinen ja maistuvahan siitä tuli ja annettiin lupa tehdä toistekin... :)
 
Äitienpäivä-viikonloppuna meillä oli pienet pihamyyjäiset kevään kunniaksi. Rakentelimme talkoolla jämäpuusta kojut, jotka sitten jokainen myyjä sai itselleen.
Kuppikakkukahvilassa koettiin välillä tiukkojakin hetkiä kun sadekuuroja iski iltapäivällä kohdille. Välillä satoi rakeitakin!
Seuraavana päivänä oli äitienpäivä, jolloin aurinko helli kunnolla.
 
Lopuksi vielä kuva yrttiruukusta joka vietiin kuopuksen opettajalle kiitoksena vuodesta. Siitä tuli ihan kiva kierrätys-istutus, vanhaan kakkuvuokaan vanhoilla haarukoilla.
 
Mukavaa loppuviikkoa! Loppukuu onkin melkoista menoa, kevätjuhlia, ysien tansseja ja muuta sellaista tiedossa!