22. tammikuuta 2014

Tammikuun touhuja

 
Tammikuu on hurahtanut taas melkoisella vauhdilla.
Eipä ole paljon ehtinyt puuhastella käsitöiden eikä muunkaan parissa.
 
Pieniä duunailuja olen kotona tehnyt. Joululahjaksi saatu jättilyhty nakottaa nyt lasikuistilla, laitoin siihen valot sisään. Oikein mukavasti ottaa vastaan kotiin tullessa.
 
 
Jouluruusu ja joulukukaksi saatu mehitähti on vielä täydessä iskussa. Tykkäävät lasikuistin valoisuudesta ja hieman viileämmästä ilmasta.
 
 
Eteiseen tilasin Ellokselta uuden maton, tuli maksamaan vain 25€!
 
Talven iloksi (lue: isännän syntymäpäivän kunniaksi) ostin hieman kukkia kotiin. Keittiöön ihan yksinkertainen kallankukka, valkoinen mikäs muukaan...
 
 
Olohuoneeseen tilasin uudet verhot, piti olla lämmin harmaa sävy... minusta nuo on enemmän savenruskeat. Ei sen puoleen, tuokin sävy sopii mutta kevättä kohti olisi voinut olla vaaleammat. Ompelenpa itse uudet keväämmällä...
 
Tässä muuten samalla tätä meidän olkkarin järjestelyä (joku joskus kysyi kuinka olemme sisustaneet sen, oli itse katsomassa samaa Kannustalojen mallia). Näinhän se, toisessa päässä ruokapöytä ja toisessa sohva, nojatuoli, pöytä ja piano.
 
Miulla tulee tuo ruokapöytä tuoleineen jo kurkusta ulos! En kestä tuota väriä mutta kun emme ole vielä saaneet uutta pöytää (ts. isäntä ei ole vielä tehnyt) ja tuolejakaan ei ole lähdetty tuunaamaan / uusimaan ennen kuin saadaan pöytä. Tulevia projekteja myös siinä siis!
 

 
Napsakkaa pakkasta pitänyt (nyt sitä sitten saatiin) ja ihanaan kuuraan on peittynyt pihalla kaikki
 

 
Kuinka teillä on talvi lähtenyt käyntiin? Joko kaipaatte hiihtelemään? Meillä isäntä kovasti odottaa lisälunta niin saisi ladut tehtyä...
 


20. tammikuuta 2014

Saijonaarasta!

Putous on taas alkanut ja sen kyllä näkee (kuulee) meidän perheen puheista...
Neitoset viljelee "Mitä jäbä duunaa" (etenkin isille) ja isännällä on kaikki "hitoksee" jotain... Tasaisesti kaikki "romahtaa"... :)
 
 
***
 
Sain kaksi erillistä haastetta Korukopan Eijalta *klik*.
Kiitos Eija!
 
Ensimmäisessä haastessa piti esitellä mieluisimmat bloggailupaikat.
No, minulla niitä on tasan yksi (ei niinkään mieluisin vaan käytännön sanelemana pakollinen), kirjastohuoneemme tietokonepöytä...
Eli en omista läppäriä, tablettia, äly-kännykkää (kyllä, tällainen muinaisesine kuten minä on olemassa!)...
Miehellä ja lapsilla sellaiset on mutta minä ajattelen että jos entinen toimii niin en tarvitse uutta. Kovasti perhe on sitä mieltä että meikäläinen se tippuu kehityksen kelkasta... voihan se näinkin olla.
 
 
 
Eli minun bloggauspaikka on meidän tietokonepöytä. Kaikki valokuvani lataan tälle koneelle ja siksikin käytän tätä konetta. Pöytänä toimii vanha talonpoikaispöytä, jonka ostin rakentaessamme, paikallisesta vanhan tavaran liikkeestä. Ergonomiasta ei tietoakaan mutta en kuitenkaan hirveästi vietä aikaani vapaa-ajalla tietokoneella koska teen sitä työkseni muuten. Ei pahemmin huvita olla tietokoneen äärellä vapaa-aikana...
 
***
 
Toisena haasteena, samasta Eija blogista, sain TOP5-haasteen.
Eli haaste menee näin...
 
Haasteen säännöt:
 
Haastaja kertoo sinulle 5 aihetta.
Haastetun tulee kertoa top 5 listansa jokaiseen aiheeseen.
Haastetun on keksittävä uudet 5 aihetta.
Haaste on annettava viidelle blogille.
 
Eijalta sain seuraavat haasteet:
*Vuoden 2014 (sisustus/tuunailu/kädentyö-)projektit/haaveet
 * Mikä tekee sinut onnelliseksi
 * Lempivärit
 *Elämäsi suurimmat mokat/nolot tilanteet
 * Asiat, jotka haluat toteuttaa 5 vuoden sisään
 
 
Vuoden 2014 (sisustus/tuunailu/kädentyö-) projektit/haaveet:
 
1. Kirjahylly (Boknäs)
2. Uusi ruokapöytä ja tuolit (nyk. kirsikanvärisistä on päästävä eroon!)
3. Mantteli takkaan
4. Kesäkeittiön ja yläkerran kylpyhuoneen loppuun saattaminen
5. Tilkkutäkit lapsille
 
 
Mikä tekee sinut onnelliseksi?
 
1. Perhe!
2. Toisen ihmisen huomioiminen
3. Ystävät
4. Käsillä tekeminen
5. Luonto
 
 
Lempivärit
 
1. Valkoinen
2. Harmaa
3. Beige
4. Saven ruskea
5. Punaisen sävyt
 
 
Elämäsi suurimmat mokat / nolot tilanteet
 
1. En edes hakenut OKL:ään vaikka haaveilin opettajan työstä 5 vuotiaasta 18 vuotiaaseen saakka
2. Pianonsoiton lopettaminen 13 -vuotiaana
3. Olen mestari "lipsauttelemaan" joten noloja tilanteita riittää...
4. Rakentamisaikana menin takalistosta rikkinäisissä housuissa rautakauppaan... huomasin vasta kotiin tultua että takasauma oli rikki ja vuori paistoi housuista... ;)
5. "Pyryharakka" - olen melko kerkeäväinen liikkeissäni ja lapsena äitini kutsui minua pyryharakaksi sen vuoksi. Eli ehdin joka paikkaan ja se on ainakin tyttöjen mielestä joskus noloa...:) Mm. toissa syksyinen "oveen hyppääminen" on yksi näistä asioista. (tästä on juttua jossain postauksessani...)
 
 
 
Asiat, jotka haluat toteuttaa 5 vuoden sisään
 
1. Saada työ, jossa voi käyttää luovuutta ja innovatiivisuutta
2. Saattaa loppuun loput keskeneräiset rakentamisprojektit
3. Painonpudotus
4. Mahdollisesti oma tekemä kirja
5. Pysyä mahdollisimman terveenä (mikäli se on meikäläiselle mahdollista...)
 
 
Voisin jakaa TOP5 -haasteen seuraaville ihanille bloggaajille
 
Johanna - Sisustusunelmia
Saila - Sukkasillaan
Sirpa  - Ruusanmarjat 
 
Haluaisin kuulla TOP5-asiaa seuraavista asioista:
1. Elämän tähtihetket
2. Mieluisimmat huonekalut / sisustusesineet
3. Parhaat oivallukset
4. Lempipaikat (huonekalu, huone, kaupunki, maa, olotila...)
5. Asiat jotka haluat kokea vielä elämässä
 
***
 
Tämmöistä täällä näin tammikuussa! Hitoksee ois taas tekemistä, pitää yrittää organisoitua... :)


PS. Neidit ovat juuri tällä hetkellä katsomassa Pietarin baletin Joutsenlampea... ostimme heille joululahjaksi liput, itselle ei raaskittu ostaa joten siellä he napottaa nyt kolmistaan katsomassa!

12. tammikuuta 2014

Nyt lähti...

Nimittäin joulu...
 
 
 
Kuusi kannettiin ulos, tarkemmin sanoen huvimajaan tuomaan vielä tunnelmaa.
Jouluiset tyynynpäälliset vaihtuivat tavallisiin ja koristeet kerättiin laatikoihin.
 
 
Joulukuusen koristeita tuntuu tulevan joka vuosi lisää ja huomasin että lemppareitani, valkoisia joulukuusen koristeita tuli tänä vuonna vielä lisää ja niinpä kaikki eivät enää mahtuneet entiseen laatikkoon.
Tuunasin kenkälaatikon joululahjapaperilla ja laitoin kaikki valkoiset, lempparikoristeeni nyt yhteen ja samaan laatikkoon. Löytyvät ensi jouluna kätevästi.
 
***
 
Kuvittelin tekeväni tänä viikonloppuna vaikka mitä.... Niin, kuvittelin.
Sain ehkä tehtyä 1/3 niistä tehtävistä mitä suunnittelin.
Mutta silti tuli tehtyä kivoja asioita perheen kanssa.
 
Lauantaina teimme koko perheellä meksikolaista ruokaa. Olen monesti tytöille kertonut että kun he olivat pieniä tein tortilla -aterioihin lähes kaiken itse, maissitortillat (kerran tein jopa nachoja itse omista tortilloista), guacamolen, salsan... Kun lapset ovat kasvaneet tähän ei ole enää ollut aikaa. Siitä on jo yli 10 vuotta kun olen viimeksi tehnyt tortilloja itse.
Eilen sitten päätettiin tehdä porukalla ja kyllä meinasi usko loppua tortilloja vääntäessä... Oli homma vähän ruosteessa ja maissijauhoisista letuista ei meinannut tulla mitään. Onneksi lähti lopulta kulkemaan ja tytöt totesivatkin että parasta meksikolaista mitä ovat koskaan saaneet (paitsi Jenkeissä syödyt...)
 
Tänään käytiin sitten läheisellä lammella luistelemassa porukalla ja olipa kivaa! Kamera ei valitettavasti sattunut mukaan joten en voi jakaa iloa. Lammen jää oli hyvässä kunnossa ja kovasti jo suunnittelimme kuutamoluistelua ensi viikonloppuun. Toivottavasti jää pysyy hyvänä.
 
Huomenna taas arki alkaa... Keskimmäisellä huomenna ensimmäinen rippikoulun tapaamiskerta, niin ensi kesänä jälleen rippijuhlat...
 
 
Mukavaa viikkoa kaikille!
 
 

(Ensimmäisessä kuvassa joululahjaksi saatu Mini Block -valaisin... Näinä pimeinä iltoina sille onkin käyttöä)

6. tammikuuta 2014

Vuoden ensimmäiset

Askartelut takana...

Askartelun aiheena jouluaskartelut... mikäs muukaan, heh!
 
Miulla tahtoo olla ihan tapana että aloitan vuoden jouluaskarteluilla. Jotenkin luontaista kun joulu on vielä tuoreessa muistissa ja tarvikkeet lähellä...
 

 
Nyt tein pakettikortteja ensi vuoden joululahjoihin. Käytin hyväksi vanhoja lahjapapereita ja muita tarvikkeita. (Jep, kierrättäjänä otan aina kaiken hyödyllisen talteen lahjoista, kangasnauhat, siistit paperit, narut ja nyörit.)
 

 
Muutenkaan en raaskinut vielä kuusta pistää pellolle kun on vielä niin hyvässä "iskussa", ei karise eikä kuivu. Nautitaan nyt koko rahan edestä kun joulun alus meni muussa hössäkässä... Ensi viikon loppuna meinaan meidän joulun kerätä laatikkoon.
 
Ulkona on tajuttoman pimeää kun lunta ei ole ollut, tänään satoi pienen lumipeitteen, toivottavasti saadaan vielä lisääkin.
 
***
 
Uusi vuosi vaihtui perinteisesti ja rakettejakin paukuteltiin.
 
 
Oikein hyvää alkanutta vuotta kaikille lukijoille, vierailijoille ja ystäville!