13. joulukuuta 2014

Tunnelmia myyjäisistä

 



 














 
Tässäpä kuvapläjäys joulumyyjäisistämme, jotka olivat pari viikkoa sitten.
Elämä on vaan ollut niin tolkuttoman kiireistä senkin jälkeen etten ole ehtinyt minkäänlaisia postauksia tekemään.
 
Myyjäisviikonloppu oli taas hektinen ja vähäuninen mutta tunnelman tuojana vertaansa vailla. Käsitöitä oli monenlaisia perinteisistä tekstiili-käsitöistä koruihin, kransseihin, leivonnaisiin, piparkakkutaloihin ja sisustus- ja lahjatavaroihin. Tänä vuonna meillä oli mukana keraamikko astioineen ja koruineen. Ainoa ammattilainen joukossamme!
 
Kahden viikon aikana on ehtinyt tapahtua paljon, mm. tyttärien omat tanssit -ilta ja vanhimmaisen tyttären tanssin päättötanssi. Hän suoritti päättötanssinsa tänä vuonna ja saa tanssin laajan oppimäärän tutkinnon. Jatkanee ensi vuonnakin tanssia mutta keskittyy sitten enemmän kirjoituksiin.
 
Nyt voin pikkuhiljaa alkaa rakentamaan omaa joulua, olen lomalla loppuvuoden. Tämän syksyn jälkeen tuntuukin että pitkä loma tuli tarpeeseen! Loma aloitetaan illalla Raskasta Joulua -konsertilla Kuopion jäähallissa! Tätä on odotettu!
 
Oikein hyvää viikonloppua ja kolmatta adventtia!
 
-PiiaS-
 
 
 


5 kommenttia:

  1. Nää teidän myyjäiset ovat kyllä mainio perinne ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näköjään on muodostuneet perinteeksi. :)

      Poista
  2. Upeita käsitöitä on ollut teidän myyjäisissä tarjolla! Harmittaa etten tänä jouluna ehtinyt käymään yksissäkään myyjäisissä, aina niistä löytyy jotain ihanaa kotiin tai lahjoiksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Myyjäisissä on aina mukava kyllä käydä. Tykkään itsekin!

      Poista
  3. aivan mahtavia juttuja ollut myynnissä... olisin ostanut vaikka Mitä noista :)

    VastaaPoista

Tähän voit jättää kommenttisi tai viestisi minulle. Kiitos paljon!