28. joulukuuta 2014

Kuopion Joulutori

 

 

 

 

 
 
Vielä pari kuvaa Kuopion Joulutorilta, jossa olimme neitien kanssa 20.12.
Kuopioon yritetään lanseerata uutta joulutoria ja vielä se tahtoo olla hieman lapsenkengissä mutta suunta on kyllä oikeaan suuntaan. Lähdimme tyttärien kanssa katsomaan minkälainen meininki siellä on ja vuokrasimme pienen mökin.
 
Mökki itsessään oli ihan jees, tosin sinapinväriset seinäluukut olivat kyllä karmeat. Yritin peitellä niitä kankailla ja liinoilla että eivät näkyisi. Lisäksi mökeissä olisi voinut olla havuköynnökset, joissa olisi jouluvalot.
Kävimme viikkoa aikaisemmin tutustumassa mökkeihin että osasin ottaa tarvittavia tykötarpeita mukaan. Otin omat jouluvalot ja tosiaan noita kankaita mukaan. Virittelin valot myyntiaukkoon ja pellavaliinan pöydälle ja myyntiluukun yli että sai peitettyä pöydät ja saumat.
Lisäksi otin mukaan vanhoista harmaista laudoista tehtyjä "portteja", joihin kiinnitin kransseja ja koristeita. Minulla on samaisesta vanhasta laudasta tehtyjä "portaita" ja ne ovat aina myyntipöydässä. Olipa oikea päätös, saimme jollain lailla kutsuvammaksi ja mielenkiintoisemmaksi mökin. Saimmekin myönteistä palautetta sekä järjestäjätaholta että asiakkailta mökin ulkoisesta olemuksesta.
 
Hiukan vielä mökkien sijoittelusta... Kuopion tori tahtoo olla sellainen että siinä on kovaliikenteinen "kiitorata" (pääväylä jonka kautta ihmiset kulkevat toiselta puolelta toiselle) ja ihmiset eivät pahemmin pysähtele sen varrella katselemaan mitään, puhumattakaan pääväylän ulkopuolella oleville myyntipaikoille. Yksi torin vakikauppias kertoi minulle että olisivat toivoneet että joulutori olisi viritelty torin keskelle ympyrän muotoon tiiviiksi kokonaisuudeksi ja olen kyllä samaa mieltä. Sillä saataisiin tunnelmallinen, kompakti kokonaisuus, jolla voitaisiin saada Kuopion torin "kolkkous" peiteltyä. Tori on niin tajuttoman iso että tahtoo väkisinkin olla kolkko tyhjänä tilanaan. Lisäksi "kiitorata" saataisiin katkaistua ympyränmallisella alueella.
Tietysti enemmän ohjelmaa itse torille jalkautuneena, kuoroja, tanssiesityksiä torikansan keskuuteen, ei telttoihin piiloon. Eikä Glühweinit, piparit ja bratwurstitkaan olisi pahitteeksi... :)
Positiivista oli että mökkien vuokra ei ollut paha, 20€/päivä ja mökkejä sai vuokrata korkeintaan 3 pv peräkkäin. Näin ollen saataisiin vaihtuvia kauppiaita, joka minusta on toisaalta hyvä asia.
 
Kaiken kaikkiaan hienoa että tällaista on käyty tekemään, Kuopio kaipaa ehdottomasti jotain uutta! Etenkin uutta tapahtumaa, jossa olisi oikeita käsitöitä ja lähituotteita! Toivotaan että Joulutori kehittyy ja että ihmiset löytävät sen.
 
Jälleen kerran yksi kokemus muiden joukossa.
 


4 kommenttia:

  1. Meinasinkin kysästä, että paljonko mökin vuokra oli, mutta kerroitkin sen. Ihan sopiva hinta oli. Vuosi sitten haaveilin joulutorille menosta täällä Raumalla, mutta mökin hinta ( se pari viikkoa mitä ne pystyssä oli ) oli niiiiin järkyttävän suuri, että ei ollut järkeä. Tuollasella hinnalla vois lähteäkin, jos mahdollisuus olisi. Onnekkaat te!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, minusta onkin hyvä pitää alhaalla että myös harrastajat ja "uudet" ihmiset tulee myyjiksi. Jos hinta on korkea niin tahtoo olla että niin että myyjiksi tulee vain yrityksiä ja yhteisöjä jotka jo muutenkin myyvät torilla tai puodeissa. Hyvä että saataisiin uutta verta kehiin!

      Poista
  2. Tori on kyllä edes hitusen muuttunut edukseen. Vielä on koko torin seutu kasvojen kohotuksen tarpeessa, toivottavasti saisivat sen viehättäväksi ja kutsuvaksi. Näitkö muuten Jouni Kiimalaisen ottamia kuvia Kuopio tänään - facebook sivulla? Ensimmäistä kertaa tuntui kaupunki kauniilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen samaa mieltä tuosta torin seudun kasvojen kohotuksesta. En ole muuten nähnyt, pitääpä käydä kurkkimassa, kiitos vinkistä!

      Poista

Tähän voit jättää kommenttisi tai viestisi minulle. Kiitos paljon!