28. toukokuuta 2014

DIY Kukkapurkki

 
Moikka taas!
 
Minulta on kyselty kukkapurkkien perään ja tässäpä tulee nopea, kätevä ja helppo ohje näiden tuunaamiseen!
 
 
Aluksi olen maalannut tyhjän, pestyn säilyketölkin spray primer-maalilla (pohjamaali perusmaalin alle).
 
Seuraavaksi olen spreijannut perusmaalilla (tässä tapauksessa mustalla).
Tämä on hyvä tehdä ulkona, käry on nimittäin valtava!
 

Kokeilin jo aikaisemmin oikeaa pitsiliinaa tähän spreijaukseen, mutta se oli vaikeaa saada pysymään paikallaan ja tahtoi olla liian paksu siihen tarkoitukseen. Maalireunoista tuli häilyvämmät ja työstäminen oli paljon vaikeampaa.
 
Niinpä ostin muovipohjaista pitsi-kaitaliinaa, leikkasin sopivan palan ja asettelin purkin ympärille.
 

 

 
Seuraavaksi aloin spray-maalaamaan valkoisella. Pidin toisella kädelläni liinaa paikoillaan ja samalla kiersin purkkia kun toisella kädellä spreijasin (enää ei riittänyt käsiä joilla ottaa samaan aikaa kuvaa...)
 

 
Valmiista purkeista tuli tämän näköisiä, ei täydellisen virheettömiä mutta tarpeeksi selviä ja eläviä.
Valmiista purkeista moni on tullut lähelle katsomaan ja kokeilemaan onko siinä oikea pitsiliina eli onnistui ilmeisesti tarpeeksi hyvin... :)

 
Sitten vaan kukkien istutus ja purkin somistaminen  nauhoilla ym. koristeilla!
 
 
Hyvää helatorstaita kaikille!
 
 


10 kommenttia:

  1. Kiitos ohjeesta! Nämä ovat niin uskomattoman ihania purkkeja, että jostain on kyllä taiottava aikaa näiden tekemiseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olepa hyvä Hanna! Nämä ovat sopivan yksinkertaisia ja nopeita joten eiköhän se aika löydy... :)

      Poista
  2. Voi, onpa ihania!! Kiitos ohjeesta! :)

    VastaaPoista
  3. Aiwan huikeen ihana blogi, kerranikin löysin jotakin mitä aijon seurata!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos paljon! Kiva kuulla että löytyi mieluisaa, tervetuloa vaan toistekin!

      Poista
  4. Teillähän on tapahtunut vaikka mitä ja fb ei ole ilmoittanut mitään. Mun pitää mennä kyllä tarkistamaan asetukset.
    Aivan ihanat purkit, niita pitää kokeilla kun löydän jostain tuota pitsiliinaa.
    Ja mitä herkkuja teillä on grillissä -nam!!

    Meillä on Ylivieskan Kärkkäinen "lähellä" ja ilman leivontaosaston täydennystä en sieltä lähde. Siellä on vaikka mitä, ja kaikenlisäksi ne on aika edullisia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kun kiva että teillä on Kärkkäinen niin lähellä... Meidän tytöt hullaantui täysin leivontaosastoon... Ihanaista viikonloppua teille!

      Poista
  5. Löysin sun ihanan blogin Kotiblogit -lehden sivuilta ja oli pakko tulla ihan "paikan päälle" katsomaan :D Tän postauksen ruukut on kyllä tosi upeita! Oisivat varmaan ihania eri väriyhdistelmilläkin :)!

    VastaaPoista
  6. Onpa kauniita purkkeja! Tosi hyvä idea. Taidanpa jäädä seurailemaan blogiasi :)

    VastaaPoista

Tähän voit jättää kommenttisi tai viestisi minulle. Kiitos paljon!