31. tammikuuta 2013

Helmihyasintteja, kevään merkki


Taitaa olla kevään merkki kun kaupoista löytyy helmihyasintteja.
Tosin vielä minä mielelläni talvesta nautin. Jokainen vuodenaika on ihana ja tarpeellinen meikäläiselle!


Vaihdoin jouluksi tekemiin purkkeihin hyasinttien tilalle helmihyasintit. Ihan kivan ajattomat nuo purkit. 
Spreijasin ensin primer -maalia purkin päälle, sitten vielä spraymaalin sen päälle. Narua ja koriste ja siinä se sitten on!

Mukavaa loppuviikkoa kaikille!


29. tammikuuta 2013

Talvikuvakilpailu

Hei!

Minäkin osallistuin eka kertaa kuvakilpailuun. Jeanne d'Arc Livingillä on talvikuvakilpailu, jossa voi voittaa heidän tulevan Pääsiäis-kirjan. 3 eniten ääniä saanutta kuvaa voittaa kirjan ja äänestäjien kesken arvotaan myös yksi kirja.

 
 
 
 
Osallistuin tällä kuvalla. Kuvan piti olla JDL -tyylinen.
En käynyt uusia kuvia ottamaan, joululta ottamani kuva sai kelvata.
 
Kilpailu on 1.2.13 saakka ja äänestää voi käydä Jeanne d'Arc Livingin facebook -sivuilla, jonne pääset täältä.
 
Käy äänestämässä tai osallistumassa itse kilpailuun!
 
Mukavia talvipäiviä sinulle!
 


28. tammikuuta 2013

Villasukista kenkiin


Tilasin ensimmäisen kerran eläessäni kenkiä Brandokselta (joo-o, totta on).
Ja pitää sanoa että positiivinen kokemus oli. 
Kengät tulivat ihan nopsaan ja täyttivät odotukset. Nahkaa ja oikean kokoiset.

Isännälle tilasin Pepe Jeansin enkkulippu-kengät. Tytöt olivat vihreänä kateudesta. Kerrankin isin kengät olisivat kelvanneet tytöillekin.


Itselleni tilasin Steve Maddenin nahkaiset nilkkurit. Aivan ihanat, niiiiin ihanaa pehmeää nupukkinahkaa!


Odotan että pääsen pitämään näitä kevällä mekkojen ja tunikoiden kanssa!

Eikä ollut hinnallakaan pilattu nyt alessa, minun kengät 42€ ja isännän 52€. Sillä hinnalla nahkaisia ja laadukkaita kenkiä saa hakea!

Jouluksi tilasin mekon Zalandolta, joten tässä on tehty useampia "neitsytmatkoja" viime aikoina... On tämä nykyisin niin helppoa, tosin ihan hyvä. Meillä ainakin tuntuu että täällä päin on ihan surkeat kenkävalikoimat. 



27. tammikuuta 2013

Tumppu, tumppu, villasukka...


Niin se vaan on viikonloppu lopuillaan, äkkiä aika kuluu...

Esikoinen oli saanut koulussa villasukkansa valmiiksi. 
Minusta niistä tuli niin hienot että pyysin neitiä neulomaan minullekin.
Ohje on Novitan, lanka on Seitsemän veljestä. 


Mummukin oli neulonut siskoni kuopukselle omat palmikkosukat. 
Niistä tuli syötävän söpöt!


Neiti oli viime viikonloppuna siippani juhlissa niin "heenona"!


Isännän juhlat menivät hyvin. Lauantaina veimme tyttöjen kanssa yllätykseksi syömään, jonka jälkeen yllätyksenä naapureiden lumilinnaan ja savusaunaan. Seuraavana päivänä tuli, tottakai yllätyksenä, sukulaisia juhlimaan.


Kesällä olisi tarkoitus viettää yhteiset 8-kymppiset kavereiden kesken....

Tällaista täällä, mukavaa alkavaa viikkoa teille!



26. tammikuuta 2013

Tunnustus


 
Sain Villa Caramel -blogin Tytiltä tunnustuksen. Kiitos Tytti ihanasta tunnustuksesta!
 
Tämän tunnustuksen tarkoitus on saada huomiota suhteellisen uusille blogeille, joilla on alle 200 lukijaa.

Tässä säännöt:
1. Kiitä antajaa ja linkitä bloggaaja, joka antoi tunnustuksen sinulle.
2. Valitse viisi (5) ihanaa blogia (joilla on alle 200 lukijaa) ja kerro heille jättämällä kommentti heidän blogiinsa.
3. Toivo, että ihmiset, joille jätit tunnustuksen antavat sen eteenpäin.
 
 
Tällä kertaa annan tämän seuraaville ihanille blogeille, ei välttämättä ihan uusia, mutta hienoja blogeja silti:
 
 
 
Aarteenhaltijan Susannalta sain jo aikoja sitten tunnustuksen
 
 
Tämän tunnustuksen ohjeet kuuluu seuraavasti:

1. Kiitä lähettänyttä bloggaria
2. Jaa tunnustus kahdeksalle bloggarille
3. Ilmoita heille haastavasi heidät mukaan
4. Kerro kahdeksan satunnaista asiaa itsestäsi
 
Kiitos Susannalle tunnustuksesta!
Jätän tämän tällä kertaa jakamatta eteenpäin, tämä on ollut jo monessa blogissa.
 
Olen kertonut aikaisemmin jo monia asioita itsestäni, mutta tässä nyt kahdeksan asiaa (kuittaan tässä samalla Mialta Willa Olivia blogista saamani tunnustuksen jossa myös piti kertoa kahdeksan asiaa itsestään. Nämä 8 tuottivat jo tuskaa joten 16 olisi ollut silkkaa hulluutta... heh):
 
1. Olen ommellut ensimmäiset vaatteeni itselleni 10 -vuotiaana käsityöaseman kesäkurssilla. Ensimmäinen vaate oli frilla-hame. :)
2. Olen aina tykännyt käsitöistä, lapsesta saakka.
3. Olen ollut nuorempana kesätöissä korjaamosiivoojana, taimitarhatyöntekijänä, kiinteistönhoitajana jne.. (uskoisitteko, heh)
4. Minusta piti tulla luokanopettaja, tai niin ainakin ajattelin 5-18 vuotiaana. Sitten tuli lukion kolmas luokka ja en enää tiennyt mitä minusta tulee. Nyt on kaduttanut etten lähtenyt edes kokeilemaan...
5. Esitimme siskoni kanssa pienenä "Onks' Viljoo näkynyt" - sketsiä. Minä olin Heikki Kinnunen ja siskoni Leo Lastumäki...
6. Ensimmäinen musiikkivideo, jonka muistan oli Michael Jacksonin Thriller. Se esitettiin muistaakseni Hittimittarissa uutena vuotena. Pelkäsin sen jälkeen mennä nukkumaan...
7. Isäni opetti minua tekemään ruskeakastikkeen 9-vuotiaana. Siitä lähtien olen tehnyt ruokaa.
8. Lempi TV-sarjani on tällä hetkellä Downton Abbey
 
Olen todella huono näiden tunnustusten kanssa, joten älkää missään nimessä loukkaantuko jos unohtelen näitä. Elämä vaan on niin hektistä tätä nykyä ettei meinaa ylimääräisiin kierroksiin jäädä aina välillä aikaa.
 
***
Hei, osallistuin muuten Jeanne d'Arc Livingin facebook sivuilla talvikuva -kisaan! Käykää kurkkaamassa ja äänestämässä/osallistumassa itsekin siellä. Palkintoina 3 pääsiäiskirjaa.
 
OIkein hyvää viikonloppua!
 
(HUOM ROOSA! VOITIT ARVONNASSANI VILLASUKAT. LAITATKO MINULLE VIESTIÄ SÄHKÖPOSTIINI. Odottelen yhteydenottoasi 31.1. saakka, jonka jälkeen arvon sukat uudelleen jos en ole saanut yhteystietojasi. )
 
 
 
 

22. tammikuuta 2013

Yömieli II


Olen töissä muotoiluoppilaitoksessa jossa pääsee kosketuksiin tulevien muotoilijoiden töihin. Koulullamme on erilaisia näyttelyitä, jossa opiskelijoiden teoksia on esillä. Aina silloin tällöin näitä teoksia on mahdollisuus ostaa. 

Joulukuussa meillä oli keramiikka opiskelijoiden näyttely, jossa oli erilaisia koriste-esineitä esillä. Ihastuin täysin Riikka Korkalaisen "Yömieli" perhosiin. Niinpä tein "sijoituksen tulevaisuuteen" ja ostin toisen perhosen itselleni. Perhosissa oli se juju, että siipien täplät olivat eri tavalla. Toisessa perhosessa oli täplät molemmissa "etupuolen" siivissä, tässä toisessa täplät olivat niin että toisessa siivessä oli etupuolella, toisessa "takapuolella". Toisin sanoen voi pitää hieman eri tavalla esillä niin että täplät näkyvät. Tämä minun versioni, Yömieli II, on "sivuprofiili".

Meillä on porraskäytävässä sellainen syvennys, johon olen aina ajatellut jotain esille. Asensimme rakennusaikana siihen valon "kattoon", niin että kolo saadaan valaistua. Aikaisemmin siinä oli Pentikin poro-perhe, mutta minusta se oli hiukan pliisu. Nyt kun näin perhosen näyttelyssä tiesin heti minne se tulisi kotona...


Vielähän tuohon koloon menisi isompikin esine, mutta tämä saa ajaa nyt tätä virkaa. Minusta tämä mustavalkoinen komistus on jotenkin koskettava. Olen aina ollut perhosten ystävä ja lukioaikoina tykkäsin maalailla vesiväreillä perhosia. 
Minua tämä teos kosketti ja luotan että tulevaisuudessa saamme kuulla Riikka Korkalaisesta! :)

Mitäs tykkäätte?


ARVONNAN VOITTAJAT


Nyt on palkinnot arvottu! Käytin apuna Random.org -sivun konetta.
Palkinnon 1 (sukat ja liitutaulut) voittaja on:


ROOSA!
(Kommentilla: Hei! Osallistun molempiin arvontoihin :) ! )


Palkinnon 2 (kynsikkäät ja helmet) voitti:


 ENSU!
(Kommentilla: Olen mieluusti mukana molempien palkintojen arvonnassa, käyttöä löytyisi kummallekin. Olen blogien lukijana hyvin satunnainen, hyppelen blogista toiseen kiinnostavien juttujen perässä hyvin epäjärjestelmällisesti. Aika usein on linkit johtaneet tänne jonkin kiinnostavan jutun perässä.)
Onnea voittajille!
Laittakaa minulle yhteystietonne sähköpostiini:

piiasdreams@gmail.com

niin lähetän palkinnot teille pikimmiten.

Kiitokset kaikille arvontaan osallistuneille ja kommentoijille. Mukava olisi ollut jakaa kaikille nämä palkinnot, mutta mummun puikot eivät ole niin tiuhaan heiluneet... :)

Mukavaa viikkoa kaikille!


19. tammikuuta 2013

Juhlapäivä

Ei ole ainakaan minulla...
Eilen alkoi "koulu" ja tänään onkin sitten luulot pois! InDesignin tasotestaus ja minä tiedän ohjelman nimeltä... Pientä itseopiskelua tiedossa... :)
Juhlapäivä on siipalla, jolle tulee tänään pyöreitä täyteen. Vaimo hemmottelee häntä jättämällä kodin- ja lastenhoitajaksi. :) Tosin eihän noita lapsia enää hoidella tarvitse, tosin pienintä pitää hieman seurailla. Oli eilen kaatunut koulun kiviportaissa ja sai lievän aivotäräyksen. Kyllä näiden lasten kanssa saa aina olla huolissaan...


Katsotaan josko illalla jotain keksisi hemmottelua...
Itse tulen kesällä perässä näissä vuosissa joten meillähän tämä on oikea juhlavuosi! :)

Kiireinen viikonloppu siis tiedossa. Muistakaa käydä osallistumassa arvontaan! Alkuviikosta postausta tulossa sen tiimoilta sitten!

Hyvää viikonloppua ja tervetuloa uudet lukijat! 


10. tammikuuta 2013

Ihana neulekirja

Viime viikolla Juju-kerhosta kotiutui ihana kirja kotiin...
Aivan unelmainen neulekirja!
En ole koskaan ennen nähnyt visuaalisesti niin ihanaa neulekirjaa. Kauniita luonnossa otettuja kuvia Jukkasjärven jäähotellissa ym.
Kirja suorastaan houkutteli ihanilla ohjeilla ja kuvilla. Meinasin jo itse alkaa opettelemaan noita neulekuvioita! (Tosin kuten arvannette... langat ja ohjeet matkaavat melko varmasti äidilleni...)


Kirja on Ingalill Johanssonin sekä Ewa K Andinssonin käsialaa, WSOYn kustantama.

Täynnä ihania, houkuttelevia ohjeita!


Kirjan ohjeet on jaettu värimaailman mukaan. Tietysti luonnonsävyt: luonnonvalkeat, harmaat ja beiget sävyt.


Kaikki neuleista ja neulomisesta kiinnostuneet: kannattaa hankkia! Ihan vaikka jo kuvien takia! :)

(Enkä ole saanut kirjan tekijöiltä ja WSOY:ltä mitään tästä mainostamisesta... :D "Anna hyvän kiertää" -mentaliteetilla näitä hyviä vinkkejä, ohjeita ja kirjoja kertoilen)



7. tammikuuta 2013

Rosoisuutta



Puukasa kantautuu pikku hiljaa sisälle... näin sanoisi isäntä!

Hänelle oli jo järkytys että kannoin "jätelavasta" tehdyn pöydän kirjastohuoneeseemme. Nyt sitten kannoin myös tuollaisen enkkulippu-taulun, jollaisia tein pari joulumyyjäisiimme. Pienestä "jätelavasta" sekin... 
Sanokaa nyt ihmeessä että hyvä on ja sopii että voin näyttää miehelleni että saavat jäädä. :D 


Kun tälle rosoiselle linjalle on lähdetty niin eikö sovikin tämä tarjotinkin hyvin tähän kuosiin?
Tarjotin on Anna Pylsyn suunnittelemaa kuosia "Hirteen", tai ainakin sillä nimellä se oli silloin kun hän sen suunnitteli. Työskentelen muotoiluoppilaitoksessa ja tähän designiin ihastuin kovasti kun hän tämän opiskeluaikoinaan suunnitteli. Anna on jo valmistunut ja taitaa tällä hetkellä pitää Helsingissä Lande-puotia. Äitinsä Anu Pylsy on myös tekstiilisuunnittelija ja heillä on ihan omat designit ja tuotemerkit. Kannattaa tutustua noihin jos ei ole vielä vastaan kävellyt. Mutta tämä design oli minun mieleen muotokieleltään ja väreiltään. Kun tehty meille!

***

Kävimme uuden vuoden aikoihin  Tahkolla laskettelemassa ja arvatkaa mitä tarttui pizzeriasta mukaan...?


Ihanat tähtimukit! Vaikuttivat emalimukeilta, mutta silti myös keraamisilta. Kolahtavat kyllä kuten emalimukit mutta pinta on kuitenkin kuten posliinimukeissa. Pohjassa oli Home Art -tarra. Ihanan isot, isännän ja emännän mukit. Hauskinta oli että Väinö-pizzeria oli laajentunut viime talvesta ja pizzerian kylkeen oli tullut pieni puoti jossa oli pientä sisutustavaraa. Siellä oli myös ihania tuoleja jäivät kyllä vielä odottamaan... :D


Tällä hetkellä mukit roikkuvat Muumi-mukien rinnalla.


***

Hyvää joulun jälkeistä elämää kaikille!
 Meillä on kuusi vielä sisällä, ei ole karissut vielä nimeksikään. Tuossa pihtakuusessa on se etu että ei tuoksu ja todella vähän kariseekaan. Viime vuonnakin pidimme kuusta viikon yli loppiaisen sisällä. 



6. tammikuuta 2013

Onkelma

Hei!
 
Olen yrittänyt tehdä postausta mutta en saa lisättyä koneelta kuvia, onko kenelläkään tietoa mikähän mahtaisi olla syy? Ei herjaa mitään, ei vaan tuo koneelta ladatessa "palikoita" joilla ladata. Blogistani voisin lisätä kuvia mutta en koneen kovalevyiltä...
 
Miten se ilmenee jos ns. kuvatila on täynnä? Olen poistanut jotain kuviakin mutta ei vaan anna ladata...
 
Kiitos!



3. tammikuuta 2013

2-vuotis arvonta

Hyvää tätä vuotta tänne bloginkin puolelle!
26.12. tuli kaksi vuotta siitä kun tein ensimmäisen blogi-postauksen.
Sen kunniaksi polkaisen käyntiin arpajaiset!
 
Voit osallistua arvontaan kommentoimalla tähän postaukseen. Tällä kertaa tahdon antaa samanlaisen mahdollisuuden kaikille osallistujille, joten jokainen kommentti tuo yhden arvan. (Tottakai sivulleen saa linkittää jos tahtoo :D).
Kommentissa olisi kiva kuulla hiukan itsestäsi ja oletko satunnainen kävijä vai vakituinen lukija.
Kommentteja voi jättää sunnuntaihin 20.1.2013 klo 24 saakka, jonka jälkeen arvon voittajat.
Anonyymit, muistakaa jättää joku nimimerkki tms.
 
Palkintoja on kaksi eli voit valita kumpaanko arvontaan haluat osallistua. Sen verran annan lisämahdollisuuksia, että jos haluat, voit osallistua molempien palkintojen arvontaan. Merkitse siis kommenttiin että osallistutko palkinnon 1, palkinnon 2 vai palkinnon 1 & 2 arvontaan.
Kun voittajat ovat ratkenneet julkaisen ne sivullani. Palkintoina lämmikkeitä talven pakkasiin...
 
Onnea arvontaan!
 
Palkinto 1:
 
 
Äitini neulomat villasukat, kokoa 38-39.
Lisäksi kaksi pientä liitutaulua.
 
Palkinto 2:
 
 
Äitini neulomat kynsikkäät sekä hopeanvärisessä satiininauhassa olevat puuhelmet.
 
 
***
 
Olen syksyn aikana saanut erilaisia tunnustuksia ja haasteita, valitettavasti en ole ehtinyt tekemään niiden eteen yhtään mitään. En siis ole tarkoituksella jättänyt niitä huomioimatta... Pahoittelen että en ehdi näitä käsittelemään, tämä arki tuntuu tällä hetkellä vievän kaiken energian.
 
Ainakin parissa haasteessa on ollut pyyntönä kertoa 8 asiaa itsestään. Olen saanut näitä aiemminkin ja olen kertonutkin erinäisiä asioita. Tällä kertaa en varmaan keksi kahdeksaa asiaa, mitä ette jo tietäisi (aivot lyö nimittäin melkoisesti tyhjää...) mutta yhden uuden asian voin kertoa (joka syö vapaa-aikaani vielä enemmän tänä vuonna...). Aloitan nyt tammikuussa graafisen suunnittelun erikoistumisopinnot. Nämä kestävät koko vuoden ja koulunpenkillä käyn perjantaisin ja lauantaisin n. joka toinen viikonloppu. Saas nähdä mitä tästä tulee, en nimittäin ole noita julkaisuohjelmia pahemmin käyttänyt ja niitä pitäisi vähän osatakin joten varmasti saan tehdä kotona töitä!
Olen käynyt v. 2006 sisustussuunnittelun erikoistumisopinnot joten tiedän jo mitä tämä vuosi tulee pitämään sisällään.
Innolla tietysti uuteen mukaan! Kiva olisi oppia uusia taitoja, jospa niitä voisi täällä blogin puolellakin hyödyntää.
 
***
 
Nyt aivoni ovat totaalisesti narikassa (joudun lukemaan jokaisen sanan useaan kertaan että tajuan mitä olen kirjoittanut) joten on parempi lopetella tähän.
 
Oikein hyvää ja antoisaa vuotta kaikille teille kävijöille! <3 Katsotaan mitä tämä vuosi tuo tullessaan.
Lopuksi kuva uuden vuoden ilotulitteesta: