29. huhtikuuta 2013

Sisusta kierrättämällä

 
Se oli menneen viikonlopun teema.
Olin Pohjois-Savon opistolla vetämässä kierrätyssisustus kurssia innokkaille tuunaajille.
 
Päivät menivät todella nopeasti ja iloinen naisenergia valtasi tilan.
 
Viikonlopun aikana ehdittiin poimia ideoita ja tehdä käytännön töitäkin. Energinen naisporukka oli todella mukavaa seuraa ja aika meni siivillä. Lounastaukoja ei meinattu malttaa pitää ja kun päivä oli pulkassa kuului monesta suusta että joko on lähdettävä.
 
 
Maalattiin lavoja lavapöytiä yms. varten, päällystettiin kukkaruukkuja, maalattiin tölkkejä, tehtiin muistokehyksiä jne. jne.
 

 
Innokkaat kurssilaiset ruokkivat toinen toisiaan ideoilla. Itsekin sai taas uutta puhtia omiin tuunailuihin...
 


 
Pengottiin materiaalia mm. opiston roskiksista ja aitasta. 
 
Ruoka oli erittäin hyvää ja meitähän ruokittiin jatkuvasti. Samaan aikaan opistolla oli menossa mm. kakkujen koristelu -kurssi kotikokkaajille. Heidän luomuksensa olivat myös upeita:
 


 
Kaiken kaikkiaan hieno viikonloppu.
 
Kaikille kuopiolaisille ja lähikuntalaisille tiedoksi että Pohjois-Savon opistolla on monenlaisia lyhytkursseja pitkin vuotta (kestävät viikonlopun ajan) joille kannattaa ehdottomasti osallistua. Kurssit maksavat n. 60-80€ ja sisältävät iltapalat, lounaat ja kahvit sekä suurimmat materiaalitkin. Kannattaa ehdottomasti mennä kursseille jos vaan kiinnostaa. Ruoka oli todella hyvää, meitä hemmoteltiin oikein olan takaa. Lähtökahveilla saimme sitten maistella kakkuluomuksia ja ostaa niitä kotiinkin viemisiksi.
 
Minulle koko opisto on ihan uusi tuttavuus ja tulen varmasti jatkossa osallistumaan itsekin kursseille neitojemme kanssa. Kursseja on monenlaisia pitkin vuotta.
 
Pohjois-Savon opiston sivuille pääset täältä.
 
Kannattaa käydä kurkkaamassa sivuille. Heillä on myös omat facebook -sivut jossa kannattaa käydä tykkäämässä niin saatte jatkossa tietoja tulevista kursseista.
Syksyllä on mahdollisesti tulossa jatkoa kierrätyssisustamiseenkin.
 
Oikein hyvää vappua kaikille lukijoilleni!


7 kommenttia:

  1. Tosi kivoja juttuja olette tehneet :) Hauskaa vappua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Susanne! Kivaa kevättä sinnekin!

      Poista
  2. Mielettömän kiva juttu! Voi kun olisi päässyt mukaan :)

    VastaaPoista
  3. Siis tosi mahtava kurssi/kurssit!! Et sä haluais tulla tännekkin pitämään? ;)
    Samoin noita kakkukursseja olen tänne yrittänyt saada, mutta kukaan ei luota kykyihinsä niin paljon, että pitäisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivaa oli kyllä kurssilla, niin minulla kuin muillakin. Täälläkin kakkukurssin piti tietääkseni "ei ammattilainen" mutta jolla on rautainen ammattitaito. :)

      Poista
  4. Aivan mahtavia juttuja olette tehneet. Kyllä nyt näiden kuvien myötä puraisi askartelu/tuunauskärpänen, joka on ollut jossain vierailulla jo tovin aikaa. Ihana muutenkin tämä sinun blogisi, taidan olla ensivisiitilla, mutta tänne tulen jatkossakin. Ihanaa keskikesän juhlaa sinulle!

    VastaaPoista

Tähän voit jättää kommenttisi tai viestisi minulle. Kiitos paljon!