26. heinäkuuta 2012

Juhlat onnistuneesti ohi



Rippijuhlat ovat ohi.
Hienosti menivät, sää suosi meitä. Vaikka sadetta on tullut joka päivä viimeiset kaksi viikkoa, juhlapäivänä sade pysyi poissa iltaan saakka. Juhlat saatiin onnistuneesti hoidettua ulkotiloissa.



Vaikka minulla meni kirjaimellisesti yötyöksi viimeisenä iltana, saimme kun saimmekin tarjottavat pöytiin. Osaksi aivan ihanien apuriemme, "emäntien" avustuksella. Kiitos teille ihanaiset!♥



Meillä oli ruokana savulohta, tillipesto-perunoita, kana-pastasalaattia sekä vihersalaattia. Kyytipoikana karjanlanpiirakoita. Kahvipöydässä oli savuporotuulihattuja, voileipäkakkua, amerikkalaista juustokakkua sekä suklaakakkua sitruunakiisseli-täytteellä. Lisäksi oli rommipullaa, kahvikakkua sekä herrasväenleipiä. Lohi meni kaikki loppuun, samoin perunat. Kahvileipiä jäi sitten yli... ja minä pelkäsin etukäteen että ne loppuvat kesken. Onneksi näin päin!



Keskimmäinen neiti tekstaili tarjottavien nimet (mamma ei ehtinyt...)



Samalla juhlittiin nuorimmaisen 10v. synttäreitä ja pitihän hänellekin oma kakku tehdä. Sisällä mansikka-kermavaahto-mascarpone -vaahtoa, päällä mansikkakermavaahtoa. Kovin mansikkaista siis! Mutta neiti tykkäsi. Tulossa vielä kavereille järjestettävät "keppihevos-synttärit"... :D

***

Tällaiset juhlat meillä. Viimeinen lomaviikko menossa ja eipä paljon ole kesästä tietoa ollut. Harmillisen sateinen kesä!


19. heinäkuuta 2012

Raparperimehu



Rippijuhliin ollaan valmistettu raparperimehua.
Tarkoitus olisi tarjota alkumaljat mitä myös sankari voi juoda.
Niinpä tarjoilemme itsetehtyä raparperimehua spritella ja vichyllä laimennettuna.

Raparperimehua saa helposti seuraavalla ohjeella:

Raparperimehu

2 l raparperinpaloja
2 l vettä
1 kg sokeria
reilu 1 tl sitruunahappoa

Keitä vesi. Laita astiaan raparperipalat sekä sokeri ja kaada keitetty vesi päälle. Sekoita. Anna jäähtyä hiukan ja lisää sitruunahappo.
Jätä mehu tekeytymään huoneenlämpöön n. vuorokaudeksi. Siivilöi ja pullota ja säilytä viileässä. Mehu on tiivistettä, jota voi laimentaa kivennäisvedellä, spritella tai vedellä.




18. heinäkuuta 2012

Juhlavalmisteluja vol. 3 "Ei mennyt ihan kuin Strömssössä"...



Hellou!
Alkuun pieni säätiedotus: vettä tulee! Onpa yllätys tänä kesänä... (pientä sarkasmia jo äänestä havaittavissa...)

***
Rippijuhlat ovat tulevana sunnuntaina ja pientä pinta remonttia, siivousta ja kokkailua vielä edessä. Luovutin jo ajatuksesta että kävisin kampaajalla tällä viikolla, pitää mennä "entisillä"... :(

Neiti kotiutui maanantaina ja kovasti jo apuna hyörii.
Tänään kävimme ruokaostoksilla ja illasta kävimme leipomaan. Väsyneenä ei pitäisi leipoa, tämä jo ties monennen kerran todettu. Ei nimittäin mennyt ihan kuin Strömssössä... Macaron-pikkuleipiä tein jo sunnuntaina... silloin unohdin lukea yhden lauseen: "Kopauta peltiä pari kertaa pöytää vasten ja anna levätä tunnin verran..." JEP! Leivokset halkeilivat ja olivat sisältä tyhjää ilmaa. Siinä meni yksi tuplataikina...
Tänään sitten uusi yritys ja todellakin koputtelin peltejä. No, nyt sitten piti mennä ottamaan liian aikaisin uunista, tässä lopputulos (raakoja ja pohja jäi kiinni peltiin ja irtosi "hatusta"). Onneksi vain puolille, keltaiset onnistuivat, melkein. Ne olivat liian kiinteitä ja pursotusjäljet jäivät näkyviin...




Huomenna yritän vielä kolmannen kerran ja jos silloin ei onnistu en tee enää koskaan macaron-leivoksia!!! :D

Tuulihatuista tuli sitä sun tätä, kaksi sanaa niistäkin: uusiksi meni!!
Eli tällaista touhuamista täällä.

***

Isäntä on onneksi ollut onnekkaampi. Kuten sanoin hän on itse valanut pihalaattoja meille. Hidasta ja työlästä mutta lopussa kiitos seisoo... varmaan...
Tässä näytettä siitä.






Norjanangervot leikkasin tuollaiseksi tasaiseksi ja tuonne taakse istutin kolme köynnöskasvia heinäseipäitä pitkin kiipeilemään. Tosin eivät vielä ole kasvaneet niin että olisivat näkyvillä... Ehkä jonain vuonna. :D

***




Neidin kanssa tuli pieni episodi juhlamekosta, kuulemma jotain pitää tuunailla siihen. Hätäpäissäni tuunailin tällaisen silkkikukan vyötäisille. Burberry- ja thaisilkkiä sekä strassi/helmikoru. Katsotaan miltä sitten näyttää...

***

Lopuksi vihje vanhoista ihanista maatiloista/-taloista kiinnostuneille...

Tytär oli riparilla vanhaan maatilaan tehdyssä leirikeskuksessa. Nyt seurakunta on myymässä tätä ihanuutta. N. 9 km Kuopion ABC-asemalta Karttulaan päin. Ei siis pitkä matka edes keskustaan.
Aivan ihana pihapiiri, ihana rinnetontti, joka laskeutuu rantaan ja rantasaunaan. Tässä olisi mahdollisuuksia vaikka mihin! Jos minulla olisi 200 000 - 400 000 € (hintaarvio) ylimääräistä ostaisin oitis tämän ja pistäisin putiikin pystyyn!


Päärakennuksen lisäksi navettarakennus (jossa luokkahuone nyt) ja muita huoneita.

Ihana rantaan viettävä tontti, toisella laidalla ihana lehtipuukuja.

Rantasauna, Rytkyn leirikeskus vieressä sekä ihana etelään viettävä pelto (yksi isä sanoi että saisi hyvät viiniviljelmät... heh!)

Melkoista kesäidylliä maalaismaisemissa!
***
Näihin kuviin, näihin tunnelmiin!

15. heinäkuuta 2012

Patiomme



Olen saanut kyselyjä pihamme kuvien perään joten tässä hiukan kuvia patiostamme.
(Muualta otan kuvia jahka ehdin...)
Eli patio on talon takaterassin jatkona. Olemme tehneet "lattian" antiikkikivistä (näitä ei siis ole isäntä itse tehnyt...) reunakivet (punaiset) ovatkin sitten isännän valamia. Pation toisella reunalla on keijuangervot reunustamassa, toiselle puolelle pitäisi tehdä samanlainen rivi.
Etualalla näkyvä valopylväs on tehty viime kesänä, eilen sain päällystettyä sen loppuun ja siirryin liittymämme valopylväisiin.
Tuo pation pylväs päällystettiin noista antiikkikivistä leikatuilla pinnoilla.


Meillä on siis patiolla pergola, jossa istuinryhmä, ruokaryhmä sekä kesäkeittiö, joka tehtiin pari vuotta sitten. Siinäkin olisi vielä "loppuhiomisia"...




Patiolla oleva runkotuija on ruukussa. Ruukkuun laitoin ensin pähkinänväristä koristekatetta (millä meillä on puiden ja pensaiden aluset katettu) mutta sitten innostuin vielä lisäämään päälle valkoisia kiviä. Minusta siitä tuli mukavampi näin! :D

Tällainen siis patiomme. (Terassista vasta olikin kuvia, seuraavan kerran vähän ulompaa kuvia).
Nyt on lähdettävä muuraamaan ennen kuin sade tulee!
Mukavaa sunnuntaita!

13. heinäkuuta 2012

Juhlavalmisteluja vol. 2



Terassilla oleva lipasto tuunattu. Vanha mäntyinen lipasto ollut säilytys-kalusteena, jossa on säilytetty itikkasavuja, aluslautasia, sytkäreitä yms. Yleensä melko tärkeitä tarvikkeita tuossa terassilla ollessa. Etenkin tänä kesänä!

Karmea hökötyshän se on siinä ollut, mutta nyt innostuttiin siistimään. Voipa olla että tämä muuttaa syksyllä lasikuistille... Nyt se sinne kelpaisi...



Hankittu muuten samana vuonna kun esikoinen syntyi. Vetimet voisin vielä jossain vaiheessa vaihtaa. Tarkoitus kyllä olikin mutta kun mies meni maalaamaan ne niin eihän niitä heti raaski vaihtaa... :)



Nämä kuvat ovat sitten viime viikolta, kun sellainen ihme kuin aurinkokin näyttäytyi.
Nyt alkaa vesisade tulla jo korvista ULOS!
Pitäisi nimittäin vielä valopylväät päällystää ja kesäkeittiöön laittaa laattoja. Ei nimittäin onnistu tällä kelillä!! ARGH! Ihmeellinen kesä!

11. heinäkuuta 2012

Juhlavalmisteluja vol. 1



Touhua täällä riittää... Vesisateet tulivat vaan sotkemaan kuvioita pahemman kerran. Pihalla olisi ollut vielä vaikka mitä muurattavaa ja laatoiteltavaa...

***

Viime viikolla kaupassa käydessämme mukaan tarttui Askosta tällaiset kivat pöytätabletit.
Hintakaan ei ollut paha, 4 kpl / 10€ tai 2,50€ /kpl.
Minulla on ollu Lexingtonin farkku-kaitaliinat, mutta niitä ei viitsi pitää jatkuvasti kun pihaamme porottaa aurinko (silloin kuin paistaa...) täydellä teholla ja hyvin pian tekstiilit haalistuu (kuten alempana huomaatte...)




Eikös sovikkin ihan hyvin tuohon meidän terassipöydälle?

***



Tuoli tuunailuja menossa... keinutuolin vanha kangas (selkänoja) oli haalistunut niin pahasti, että päätin vaihtaa päälliset. Selkänojan päällinen vielä ompelematta. Parvekkeen Adirondack-tuolit kaipasivat uutta maalia, niitäkin olen maalaillut.

***




Terassin matot olivat sitä sun tätä ja halusin rippijuhliin yhtenäiset matot. Farkku (pellavan lisäksi) on minun favorite-kankaita ja niinpä uudet matot päätettiin tehdä kierrätys keinoin, vanhoista farkuista.
Näin tässä reilu vuosi sitten TAITO -lehdessä erilaisia mattoja farkuista tehtynä ja näiden malli on siitä lehdestä. Tosin täysin samanlaisiahan niistä ei aina tule, riippuu niin paljon kuteista ja kutojasta.
Äitini piti matot tehdä ja kun hän meni tuttavansa luokse tekemään, kääntyikin niin että tämä tuttava kutoi matot (ilmeisesti mummun taidot olivat sen verran ruosteessa... :D). Tuttavalla on oma kutomo, joten nopeammin nämä sujui häneltä.
Kiitos Kaarina Pesoselle hienoista matoista!

Olen tyytyväinen, nyt matot ovat "meidän näköisiä"!

***

Tällaisia valmisteluja, leipomaan en ole vielä päässyt. Tässä on tätä "muuta puuhaa" sen verran vielä.
Neiti vietiin ma leirille lähtevään bussiin ja huomenna mennään vierailemaan.


Olen vääntänyt hänelle rippilahjaksi kuvakirjaa ensimmäiseltä 15 vuodelta ja voi sanoa että koville otti. Nyt vielä on jännäystä ehtiikö juhliin. Viimeiset neljä päivää tein hulluna kirjaa ja eilinen päivä oli ihan huippu... istuin koneen ääressä aamu klo 9 yö klo 2.30 saakka ja sain kirjan lähtemään eteenpäin. Kuvia tuli reilu 1200 ja tekstiä lisäksi. Tuo tekstin lisääminen kuviin oli minusta kaikista työläintä ja ärsyttävintä. Joka kerta stemmailla tekstiruutua, fonttia ym. Voi kun nämä tapahtuisivat ajatuksen voimalla!
Mutta voitte uskoa että isikin skannaili kuvia tiuhaan kesäkuussa lomille jäätyään. Nimittäin1997 ei vielä digikameroita perheessämme ollut, ensimmäinen vasta 2002, sekin pokkari.
Kyllä on neidin lahjaan oikeasti vaivaa nähty!! :D (Muistutan sitten kun joskus palautetta tulee... heh!)

Poutapäiviä odotellen,

8. heinäkuuta 2012

Keikoilla


Kesäloman ensimmäinen viikko takana.

Paljon touhua, vähän mökkeilyä sekä parilla keikalla käyntiä.
Mansikatkin alkavat kypsyä kasvimaalla.

***

Keikat sattuivat samalla päivälle, torstaille. Ensin aamulla suunnistimme Siilinjärvelle, jossa kahdella vanhimmaisella tytöllä oli keikka. :)
He olivat esiintymässä kansanmusiikki ja -tanssi tapahtumassa Siilifolkissa.




Tässä tämä heidän "Hat of A Pirate", ulkoilmassa sai nyt jopa kuvailtua...
Päivä oli todella lämmin ja tapahtuma oli torilla, rakennusten keskellä. Paikka oli suoranainen pätsi. Nuorimmainen meinasi saada katsomossa auringonpistoksen.




Toinen tanssi oli Auroran oma koreografia "Kramppi".
Tanssit menivät niin hyvin että pieni neitonen tuli tanssien jälkeen pyytämän nimmarin... :) Tytöistä oli hauskaa...

***

Illalla olikin sitten vuorossa Kuopion Viinijuhlat ja Apocalyptica. Emme ole käyneet 7 vuoteen viinijuhlilla ja nyt kun oli sopiva esiintyjä niin lähdettiin isännän kanssa kahdestaan viettämään iltaa. Autolla tosin mentiin, yhdet viinilasit maisteltiin ja erittäin hyvää katalonialaista ruokaa maisteltiin. Ilma oli upea, lämmin ja aurinkoinen ja satamatorilla oli hyvä tunnelma.

Kuvat ovat isännän kännykässä, lisäänpä tähän myöhemmin keikasta kuvan. :)

***

Esikoinen lähtee huomenna rippileirille... Kylläpä olen vanha! :)
Harmi että ensi viikon säätiedotus ei ole kovin hyvä. Toivottavasti vettä ei tulisi joka päivä. Isäntä vielä kertoi jostain katsoneen että seuraavat kaksi viikkoa sataa melkein joka päivä... GREAT! Juhlapäivä saisi kyllä olla poutainen...

Loma menee melko lailla juhlavalmisteluissa, pihassa olisi vaikka kuinka tekemistä ja pitäisi ommella sitä sun tätä. Pukukin piti neidille ommella, mutta ajan puutteen takia päädyttiin valmispukuun...

***
Eli minua ei näy eikä kuulu täällä paljoa, voin yrittää väliaikakuvia välillä laittaa.
Hang on there ja see ya!
Ihanaista heinäkuuta kaikille!