28. marraskuuta 2011

Myyjäis-viikonloppu ohi


Huh-hei! Myyjäiset ovat ohi ja tästä alkaa meidän perheen jouluvalmistelut!  Eli emme ole vielä saaneet tarpeeksi joulua... :)

Myyjäiset menivät ihan kivasti, kävijöitä oli ehkä hiukan enemmän kuin viime vuonna. Tällä kertaa kuitenkin tasaisesti, isoa ruuhkaa ei päässyt muodostumaan missään vaiheessa. Tilannetta ehkä helpotti hiukan että pihallamme oli etenkin lauantaina enemmän pisteitä missä vieraat pystyivät olemaan.

Autotallin ja huvimajan lisäksi meillä oli kesäkeittiössämme "Soppatehas". Naapurit tekivät ulkotulilla hernekeittoa sekä paellaa grillien avulla. Tämä oli aivan mahtavaa, me myyjätkin pystyimme käydä nauttimassa herkullisen lounaan keskellä päivää.



Jälleen kävi kuten ennenkin, kuviahan minä en sitten missään vaiheessa ehtinyt ottamaan. Harmittaa vietävästi, kun kaikki oli laitettu jouluisesti esille. Puodit hehkuivat tuotteista ja tunnelmasta.



Nämä kuvat nappasin lauantai aamuna ennen myyjäisten alkua. Kaikki puodit eivät olleet vielä ihan valmiit, joten yleiskuvaa minulla ei sitten tullut otettua.

Ompelu hommiin pääsin kunnolla vasta perjantain ja lauantain välisenä yönä (lopetin klo 3.30...) joten hirveitä tuotoksia ei noissa ollut. Sinäänsä ei harmita, niitä jäi silti yli. ;)

Eli jos joku on kiinnostunut pellavaisista/puuvillaisista lahjasäkeistä (6 kpl), kynttiläpussukoista (2 kpl) niin täältä niitä saa!  : D

Kuopiolaiset tietty voivat käydä katsastamassa muutakin, niitä on hankalampi postitella...

Yhteyttä voi ottaa sähköpostiin: piiasdreams@gmail.com




Uusille lukijoille lämpimästi tervetuloa! Kiva että olette löytäneet blogiini. Yritän taas terhistäytyä näissä blogi-hommissa, heti kun univelat on kuitattu... :)




2 kommenttia:

  1. Varmasti ihanat myyjäiset.
    Niissä on niin erilainen tunnelma.
    Mukavaa adventin aikaa!

    VastaaPoista
  2. Hanne: Kiitos, kyllä oli kivat myyjäiset. Oikein tunnelmallista adventin aikaa sinullekin!

    VastaaPoista

Tähän voit jättää kommenttisi tai viestisi minulle. Kiitos paljon!