27. syyskuuta 2011

Kakkumestari...


Otsikko ei todellakaan tarkoita minua!
Ihailen todella, todella paljon niitä ihmisiä jotka loihtivat upeita kakkuja juhliin ja lastensa synttäreille.

Disney ja sen juhlakirja ovat olleet minun kirous... Nimittäin meidän 3 prinsessaa ovat kiusanneet minua koko lapsuusikänsä sillä kirjalla.
Aina kun syntymäpäivät olivat lähestymässä neitoset kaivoivat kirjan esiin ja kävivät etsimään "tämän vuoden  teemaa" ja tietysti siihen sopivaa kakkua. Hikikarpalot kohosivat aina ohimolle kun synttärivuorossa oleva neitonen marssi mamman luokse esittämään toiveensa.

Nyt joku saattaisi sanoa että miksi et marssinut leipomoon tilaamaan...

A) Siis kertakaikkisesti, olevinaan kova ja hyvä leipomaan äityli ei voi kuvitellakaan hankkivansa kakkua jostain "kaupasta"
B) Siihen aikaan olin myöskin hoitovapaalla, mitä ihmettä mummot ja papat olisivat sanoneet että rouva on kotona ja ei ehdi lastensa kakkuja tekemään...
C) Neidit nimenomaan vaativat, että minä teen kakun itse

No, lopputulos oli aina mitä oli. Mutta lapsille se tuntui kelpaavan ja sehän se pääasia tietysti oli.  Jostain kumman syystä tuo koristelu puoli ei kertakaikkiaan ole minun alaa. Aina kun kakku odottaa valmiina koristelua, minulta yhtäkkiä loppuu kaikki ideat. Mitään ei tule päähän. Ei sitten mitään. Puhumattakaan että kuinka ihmeessä minä nyt jonkun prinsessan naaman tuohon kakun pintaan saan. Siihen aikaan ei vielä Suomessa ollut näitä "siirtokuvia", jotka vaan pläjäytetään kerman pintaan. Kaikki piti itse vääntää.

Kaiken kaikkiaan minulle on jäänyt kammo koko kakkujen koristelusta.

Tämä kaikki vuodatus johtuu siitä, että olen täällä nettimaailmassa löytänyt Kakkumestarin. Niitä varmasti on pilvin pimein täällä, mutta tähän ensimmäiseen törmättyäni en ole tarvinnut muita etsiä . Hänen uskomattomissa kakku, pikkuleipä ym. töissään minulla riittää ihmeteltävää aina uudestaan. En kertakaikkiaan voi käsittää tuollaista lahjaa!

Ja tämä paikkahan löytyy Mansikkamäeltä... kaikki te innokkaat kakkujen leipojat, jos ette ole vielä siellä käyneet, niin pääsette sinne TÄSTÄ.
Kurkatkaa ja ihailkaa.
Minä ja tyttäret ollaan aivan haltioituneita.

***

Vaihteeksi taas sataa. Minulla alkaa tämä vesisade tulla jo korvista. Kyllä luulisi vettä olevan joka paikassa.
Siitä huolimatta, mukavaa päivää kaikille

6 kommenttia:

  1. Heh, sinä sentään osaat leipoa sen itse kakun. JOTKUT :) ei osaa sitäkään!
    Onneksi minulla on käsistään taitava ystävä jolta tilailen aina juhliin kakut ja koristeet!
    Kivaa päivää!

    VastaaPoista
  2. Ei kaikkien tarvitse osata kaikkea!! Sinä olet tosi hyvä ainakin ompelemaan ja tekemään koruja, ja mikä vika noissa kakuissa on?!? Pääasiahan on että maistuu hyvälle, ja lapset on tyytyväisiä!!
    Mansikkamäellä on tosi ihania juttuja, niinkuin muillakin kakkublogien pitäjillä.

    VastaaPoista
  3. Hei.. laitoin viestin kun sitä toivottiin :) En tiedä mistä olen tämän blogin bongannut, mutta tuolta kirjainmerkeistäni se löytyi.
    Huomenna lupasin järjestää naisille kahvitusta ja leipomukset on mielessä. Joten tämä postaus sopii aiheeseen. Jospa löytyisi vaikka tuolta Mansikkamäen blogista ideoita huomikseksi :)

    VastaaPoista
  4. Johanna: Kiitos vaan, ystävät ovat hyviä. Tuollaiset etenkin kannattaa säilyttää... :) Joo, meillä on jopa kummitäti kerran joutunut synttäreillä koristelemaan kakun kun minulla on tullut ongelma sen kanssa..

    Mia: Kiitos, näinhän se on. Sitä vaan tuntuu hassulta että ei osaa yksiä kakkuja koristella, kun kaikkee muuta räpeltää. Mutta ehkä harjoittelemalla voisi senkin oppia... Luulen että en ole kovin kiinnostunut siitä opettelusta, kun itse en välitä makeista kahvileivistä. Syön mieluummin suolaista.

    Tintti: Mukavaa kun jätit kommentin, kiitos siitä! Mansikkamäen puolelta löytyy varmasti apua. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  5. Minäkin olen ollut Mansikkamäen lukija jo tovin aikaa. Mielettömiä luonnoksia. Ja hei, ne lapset arvostaa vaikka nyt ei olisikaan leipomotasoista leipomista, onhan se ÄITIN tekemä kakku, eix jeh <3
    Ja hei, pieni vinkki jos nämä teemakakut ahdistaa, nykyään saa tilattua sellaisia kakkukuvia kakun päälle ihan edukkaasti, itsekkin olen käyttänyt niitä kun luovuus on loppunut ;) (esim. Bake and party.com ja Confetti.fi)

    VastaaPoista
  6. Outi: Kiitos paljon! <3 Näinhän se on, lapsille on tärkeintä että on äiti nähnyt heidän eteen vaivaa. Joo, nykyisin tosiaan saa jo noita kivoja kuvia, mutta meillä taitaa olla jo aika ajanut ohi... Mutta kiva että nykyäideille on helpompaa tehdä prinsessoja kakkujen päälle... :)

    VastaaPoista

Tähän voit jättää kommenttisi tai viestisi minulle. Kiitos paljon!