6. syyskuuta 2011

Jumissa


... sitä olen minä!
Viime perjantaina nivelsiteeni operoitiin, edellisestä kerrasta onkin aikaa 21 vuotta. Jotakuinkin 20 vuotta ne kestivät.
En ole pystynyt urheilemaan n. 2 vuoteen, koska nilkka on aina ollut niin kipeä ja turvoksissa. Ja syykin selvisi... osassa kohtaa nilkkaa ehjiä nivelsiteitä ei vaan enää ollut. Nyt on ankkuria sun muuta nilkassa... ja toivottavasti ehjät ja entistä ehommat nivelsiteet.

Mutta... varjopuoli on tämä olotila leikkauksen jälkeen. Ystäväni tietävät että tämä ottaa minulle henkisesti koville. Sanotaanko näin että en ole niitä kaikista rauhallisimpia, paikoillaan olevia ihmisiä... :)

On uutta ja harvinaisempaa, että joudun pyytämään lähes joka asiaan apua perheeltä. Eikä niinkään se pyytäminen vaan se tunne, että minusta ei ole muuta kuin taakkaa... Tunnen hirvittävää syyllisyyttä että joudun heitä "hyppyyttämään" vähän väliä ja teettämään "omia hommiani" heillä. Onko kenelläkään muulla samanlaista ongelmaa?!(Tosin tähän kohtaan voisi sanoa että varmaan tervettä koko perheelle tämä tilanne... :) Onnentähdet Terhi laittoi vastikään postauksen, jossa kerrottiin mitä tapahtuu kun äiti ei teekkään niitä "huomaamattomia pikku töitänsä"... Voi olla että meidänkin perheessä huomataan että ehkä se äiti on joskus jotain tehnyt, kun nyt en pysty mitään tekemään. Voi olla että 5-6 viikon jälkeen perhe kaipaa sairaslomaa, heh...)


Kuopio-juhla; taiteiden yö, elonkorjuu markkinat, rompemarkkinat jne. Kännykällä napsittuja kuvia Snellmannin puistosta ja tuomiokirkosta, Pikku Pietarin torikujalta, jossa valoteos äänestys

Olen ollut sohvan ja sängyn vankina. Sen verran on ollut kipuja, että en ole voinut muuta kuin pitää jalkaa ylhäällä ja olla! Tosin tervetullutta se "oleminenkin", jos näin koville ottaa... Pakollinen pysäytys!

Mutta arvatkaapa ehtiikö nyt huomaamaan kotona niitä hoitamattomia asioita? Niitä jotka on koko kesän ajan olleet maton alla, kun sisällä ei ole joutanut olemaan? Sen verran maalla asutaan, että kärpäsiä pörrää kesäisin kiitettävästi. No, arvatkaapa miten kivalta ikkunat näyttää upeassa syksyisessä auringonpaisteessa? Ihan pikkuisen tekisi mieli nousta ja ryhtyä pesemään kun on kerrankin aikaa. Ihan pieni mutta... jalan laskee alaspäin ja kipu alkaa heti. Ja ainiin... yhtään en saa varata jalalleni neljään viikkoon... Juu, helppoa elämää, niinkuin henkisesti!


Paasveden rannalla Savonrannalla, luonnon taideteoksia. Paasvesi on meteoriitin tekemä järvi, pyöreä muodoltaan. (Kännykällä otettuja kuvia, pahoittelen laatua)


Tämä nyt oli tällainen terapia-istunto, johonkin tämä pääkoppa on purettava. Digi-boksin kovalevy on kohta katsottu läpi ja tylsyys iskee!!! :) (Ongelmat ne ovat minullakin...)

Eli laittelenpa muutaman vanhemman kuvan syyskesän touhuista nyt elokuulta. En siis ole juuri kuvaillut nyt.



Mökin lähellä suolla keräämässä porukalla vanhimman neidin kasvistoon kasveja. Syy isolla porukalla lähtemiseen löytyy keskeltä... KARHUN LÄJÄ! Mökkimme lähistöllä on parin vuoden ajan liikkunut ainakin yksi naaraskarhu. Vuosi sitten kesällä mieheni ja isäni suorastaan törmäsivät isoon naaraskarhuun verkoilta tultuaan. Karhu oli juossut auton edessä 60 km/h n. sata metriä, jonka jälkeen hyppäsi ojan yli metsään, jossa jatkoi samaa vauhtia auton vierellä n. 60m. Eli älkää kuvitelko juoksevanne karhua karkuun!! Miehet olivat ihan pikkuisen tohkeissaan kun tulivat mökille... ja me naiset ei meinattu seuraavana yönä nukkua... Näitä karhujuttuja ja kokemuksia meilläkin riittää... Huh!



Anoppilassa tytöt valloittivat "kiven". Tämä on ollut suvussa "miehuusnäyte", kiivetä tuolle kivelle. Kivi on todella iso, ilmeisesti yksi suurimpia yksittäisiä kiviä (ilmeisesti jääkauden jäljiltä) Savonlinnan seudulla. On ihan yksinään keskellä metsää tuo kivi.
(Kännykkä-kuva, laatu surkea!)



Osataan sitä tyttö-perheessäkin... Iskän piti vuolla neidoille omat nuolipyssyt ja nuolet katajasta mökkireissulla. Sitten kisailtiin kuka saa pisimmälle ammuttua ja tarkimmin. Innoitus tuli Taru Sormusten Herrasta -trilogiasta. Ilmeisesti Legolas oli suosikki... :) Tilauksessa tuohiset "nuoli-pussukat" selkään... Enoni on punonut tuohesta itselleen golf-bägin, joten jospa häneltä onnistuisi tuohi-putket...


Tällaista tänne päin. Tulen taas kun seinät "ahistaa"...

PiiaS





15 kommenttia:

  1. Ouh, pikaista paranemista! Vaikka valitettavasti toivotuksilla harvoin leikkauksesta tokenee yhtään sen nopeammin, huomasimme tänä kesänä kun isännän olkaa "ankkuroitiin".
    Itse tulisin paikoilla olosta ihan pöpiksi, joten tsemppiä!

    VastaaPoista
  2. Ei kun jaksuja vaan kovasti!

    /m

    VastaaPoista
  3. Kuulepas kaimaseni: JOUTENOLOKIN VOI OLLA IHANAA! Perhe touhuaa mielellään, kun saavat tehdä nyt hommat omalla tyylillään. Sinun on vain kestettävä se! Heille on ilo ja onni tuntea itsensä tarpeelliseksi. Kipu ei tietenkään ole kiva asia... Tsemppiä joka tapauksessa paljon paljon!

    VastaaPoista
  4. Auts :P
    Pikaista paranemista! <3 <3

    VastaaPoista
  5. Kääk! Mie en selviäis mitenkään - tai minun pää ei varmaan kestäis :/ Oikein paljon tsemppiä/voimia/haleja sinulle.

    Ja hui(!) tuota karhukertomusta. Oisin varmaan pissiny housuihini :D

    VastaaPoista
  6. Kyllä mullakin on ollut sama tunne muutamaan otteeseen kun toinen käsi on vähän väliä pois pelistä ja leikkauskunnossa myös, joutuu pakostikin pyytämään apua ja riipaisee kyllä paljon! Pikaisia paranemisia sinulle, nyt on ainakin aikaa miettiä mitä pitäis tehdä sitten kun pystyt :O)! Mutta liian aikaisin ei kannata alkaa touhuaan :) Mukavaa viikkoa <3!

    VastaaPoista
  7. Johanna: Kiitos paljon! Ei tämä tosiaan helppoa ole. En ole tottunut olemaan autettava, olen mieluummin se toinen osapuoli...

    Huumi: Kiitos M! Näitä tarvitaan! ;)

    Kaima-anonyymi: Kiitos paljon! Toivottavasti homma on noin kuten sanoit ;) Joskus vaan tuntuu että olen taakka kun pyynnön jälkeen kuuluu sellainen huokaus tai saan tietyn katseen...;) Kun en millään halua olla vaivaksi läheisilleni! Mutta hyvää opetteluahan tämä on, kaikinpuolin.

    Niina: Kiitos, kiitos paljon! <3

    HoO: Kiitos paljon! <3 Näitä tarvitaan todellakin! Ja kyllä, itselläkin on pelko pyllyssä aina tuolla mökillä. Huussiin en yöllä mene!! :)

    Mimma86: Eikö olekin hassua? Kauhean vaikeaa avun pyytäminen. Ehkä se on se tietty ajatus/kasvatus että elä ole taakka muille... En tiedä, mutta hyvää koulua tämä jokatapauksessa on! Kiitos sinulle!

    VastaaPoista
  8. No voi rähmä :( Toivotaan, että toipuminen on kuitenkin nopeaa, että pääset sitten taas harrastelemaan kaikenlaista!
    En tiedä miten tytöt teillä muuten auttaa, mutta ainakin meillä tuo olisi täydellinen opetus kahdelle laiskahkolle neidille ;) Tai sitten ei :) Ei sinun syyllisyyttä tarvitse tuntea, ethän sinä sille mitään voi!!

    Hyi, karhuja! Isä näki mökillään Härmässä pari vuotta sitten myös karhun. Täälläpäin se on tosi iso uutinen -pääsi ihan lehteen karhun raamimajälkkien kanssa (raapimisjäljet oli siis puussa). Teilläpäin niitä taitaa olla aina silloin tällöin...

    Mitäs miehet nyt sanoo, kun "pikkuiset" tytötkin pääseen tuo tosi mahtavan kiven päälle;) Voiko sitä enää kutsua miehuuskokeeksi;)

    Koitahan parannella itseäsi:)

    VastaaPoista
  9. Pikaista paranemista!!! Välillä on ihan hyvä huilata! :)

    VastaaPoista
  10. Memmi: Kiitos paljon! <3

    Mia: Kiitos! Kyllähän meillä tytöt, vanhin etenkin aika lailla auttaa, mutta kuitenkin välillä juuttuvat niin sohvan ja Serranojen vangiksi... argh! Kyllä miesten on keksittävä uutta tekemistä, toiseksi kohta jäävät... :)

    Marika: Kiitos sinulle! Todellakin, ja tällä hetkellä tuntuu että pieni tauko töistä tekee hyvää!! :)

    VastaaPoista
  11. Tutulta näyttää nuo Paasveden maisemat. Meilläkin siellä ollut kesämökki. Tsemppiä sairasvuoteelle täältä Savonlinnasta:)

    VastaaPoista
  12. Hei, kyselisin noista sun tekemistä sisustussydämistä. Oon kokeillut noita siirtopapereita, mutta jäljestä tulee sellainen kiiltävä, että kankaasta/tekstin kohdasta erottaa "liimapinnan". Onkohan vika paperin merkissä, vai tekniikassa?

    VastaaPoista
  13. Anonyymi: Vika on merkissä. Itselläni sama kokemus. Joskus aikaisemmin ostamani siirtopaperi oli mattapintainen, joten eroa ei huomannut niin hyvin. Viimeisimmäksi hankkimani tekee samaa, pinta todella kiiltävä, eron huomaa, etenkin läheltä. Eli kannattaa kokeilla eri merkkejä ja kun hyvän löytää laittaa mieleen mistä osti ja minkä merkkinen. Arpapeliä siis... :( Minäpä en tuota muistiin laittanut, joten samaa arpapeliä jatkan... :)

    VastaaPoista
  14. Okei, täytynee siis jatkaa kokeilua :) kiitoksia vastauksesta, hyvä tietää, että niissä papereissa todellakin on eroja! :) Ihastelin noita sun tekemiä sydämiä! Aivan ihania!

    VastaaPoista

Tähän voit jättää kommenttisi tai viestisi minulle. Kiitos paljon!