2. tammikuuta 2011

Viimeisiä joulutunnelmia




Vajaa viikko loppiaiseen... Joulu 2010 alkaa olla takanapäin. Se on aina yhtä haikeaa... Luopua joulukoristeista ja siitä tunnelmasta jonka joulu tuo aina tullessaan. Kiireetöntä yhdessäoloa perheen kanssa, tuoksut ja maut.

Piti ottaa vielä viimeisiä tunnelmakuvia muistuttamaan tämän joulun tunnelmasta. Kuusesta ei enää voinut ottaa... se alkaa olla ruskea ranka. Tänä vuonna meidän kuusi lähtee ulos juuri tänään. Sitä ei yksinkertaisesti voi säilyttää loppiaiseen saakka! Harmillinen kariseminen alkoi jo aattona mutta ilmeisesti se on ollut ongelma tänä vuonna monessa muussakin perheessä. Kiitos kovien pakkasten ennen joulua.

Sain tyttäreiltäni ihanan ruosteisen lyhdyn joululahjaksi. Lapset olivat laittaneet karpaloherkkuja lyhdyn sisään, sellofaanilla lyhty pakettiin, nauha ja köyhänhopeinen pallo rusetin päälle koristeeksi. Lapset todellakin tietävät mistä äiti tykkää!! <3 Olivat vielä raahanneet sen Savonlinnasta asti.

Olenkin ihastunut tuohon köyhänhopeaan oikein kunnolla. Neljä vuotta sitten ostin ensimmäiset kynttilänjalat ja nyt alkaa olla palloja, sydämiä, tähtiä, lisää kynttilänjalkoja jne. Niistä saa tehtyä oikein ihania vintage -asetelmia.

Näillä tunnelmilla aloitetaan uusi vuosi, vuodet todellakin vierivät!